Siirry pääsisältöön
Valitse sijainti

IKEA Suomi kolminkertaisti Second Hand -tuotteiden myynnin – vahvistaa siirtymistä kiertotalouteen

Kaksi ihmistä kantamassa valkoista lipastoa suojatien yli
IKEA on asettanut globaalisti kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet. Niihin kuuluu muun muassa päästöjen puolittaminen ja siirtyminen kiertotalouteen vuoteen 2030 mennessä. Toimintavuonna 2023* IKEA Suomi otti merkittäviä edistysaskeleita vastuullisuustyössään.

Kierrätysaste ja käytettyjen tuotteiden myynti kasvoivat

Toimintavuonna 2023 IKEA Suomi jatkoi kiertotalouden edistämistä ja Second Hand -toiminnan kasvattamista. Yksi toimintavuoden merkittävimmistä saavutuksista oli käytettyjen tuotteiden myynnin kolminkertaistuminen, jonka myötä Suomi on yksi johtavista IKEA-maista Second Hand -toiminnan kasvattamisessa. Second Hand -palvelun kautta IKEA Suomi ostaa asiakkailta tarpeettomaksi jääneet IKEA-tuotteet takaisin ja myy ne eteenpäin IKEA-tavaratalojen yhteydestä löytyvillä Löytöpisteillä.

Osana kiertotaloustavoitteita IKEA tavoittelee energia- ja kaatopaikkajätteen nollatasoa vuoteen 2030 mennessä. IKEA Suomi järjesti toimintavuonna työntekijöilleen kilpailun jätteen määrän vähentämisestä ja kierrätysasteen noususta. Päivittäisten muutosten myötä tavaratalojen energia- ja kaatopaikkajätteen määrä väheni yhteensä 25 000 kg ja ruokahävikin määrä laski yli 15% verrattuna edeltävän vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Muun muassa näillä teoilla IKEA Suomen kierrätysaste nousi toimintavuonna 81 prosenttiin.

Lisäinvestointeja uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen

IKEA tuottaa energiaa Suomessa yli oman tarpeensa verran. Yritys omistaa viisi maatuulivoimapuistoa Kemissä, Kurikassa, Pohjanmaan Maalahdessa sekä Varsinais-Suomen Marttilassa. Toukokuussa 2023 julkistettiin lisäksi Ingka Investments -sijoitusyhtiön solmima sopimus kolmesta Pohjanlahden merituulivoimahankkeen yhteistyökumppanuudesta energiayhtiö OX2:n kanssa. Tuulivoimapuistot ovat arvioiden mukaan valmiit vielä ennen vuotta 2030, ja ne tähtäävät peräti 29 TWh:n sähköntuotantoon. Tämä vastaa kolmannesta koko Suomen vuoden 2022 sähköntarpeesta.

Yrityksen tavoitteena on jatkaa paikallisen energiantuotannon vahvistamista ja puolittaa päästöt vuoteen 2030 mennessä. Toimintavuonna 2023 Espoon tavaratalon yhteyteen valmistui aurinkovoimala, joka vähentää yrityksen hiilidioksidipäästöjä 30 000 tonnia vuodessa. Määrä vastaa noin 50 edestakaista lentomatkaa Helsingin ja Tukholman välillä. Yritys myös tehosti energiankäyttöään ottamalla käyttöön Ecopilot-järjestelmän, jonka avulla sisälämpötila kiinteistöissä voidaan optimoida ottamalla huomioon sääolosuhteet. Toimintavuoden aikana energiakulutus kiinteistöissä väheni 11 prosenttia.

Enemmän kasvisruokavaihtoehtoja ja päästöttömiä kuljetuksia

Ilmaston kannalta on suuri merkitys, mitä lautasellemme valitsemme. Siksi Suomen IKEA-ravintoloissa ja bistroissa tarjottavat kasvipohjaiset vaihtoehdot ovat aina edullisempia kuin lihaversiot. Toimintavuonna 2023 IKEA Suomi jatkoi kasvipohjaisen ruokavalikoimansa kasvattamista ja yritys toi elokuussa myyntiin lihattoman version ikonisesta IKEA-hodarista.

Toimintavuonna IKEA Suomi laajensi myös päästöttömiä kotiinkuljetuksiaan ja keväällä 2023 Raision tavaratalo siirtyi toimittamaan asiakkaille lähtevät suoratoimitukset päästöttömästi sähköautoilla. Laajennuksen myötä yrityksen hiilidioksidipäästöt vähentyvät vuosittain noin 39 tonnia, mikä vastaa noin seitsemää maapallon ympäriajoa. IKEA Suomi toimittaa nykyään jo jopa 60% kaikista tavaratalojen kotiinkuljetuksista päästöttömästi. IKEA on sitoutunut  tarjoamaan täysin päästöttömät kotiinkuljetukset kaikilla markkina-alueillaan vuoteen 2025 mennessä.

Tukea työntekijöille ja ympäröiville yhteisöille

Toimintavuoden aikana IKEA Suomi panosti työntekijöiden hyvinvoinnin ja haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen. Yritys kaksinkertaisti henkilökunta-alennuksen ruokatuotteiden ja energiansäästöä edistävien tuoteryhmien osalta tukeakseen työntekijöitään energiakriisin aikana. Lisäksi keväällä 2023 yritys toteutti Takuusäätiön kanssa yhteistyöhankkeen, jolla tarjottiin työntekijöille tukea oman talouden hallintaan. Toimintavuoden aikana MIELI Suomen mielenterveys ry myönsi IKEA Suomelle Hyvän mielen työpaikka -sertifikaatin.

Yritys jatkoi toimintavuoden aikana myös pitkäjänteistä työtään monimuotoisuuden ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Monimuotoisuus- ja inklusiivisuuskoulutus on osa jokaisen uuden IKEA-työntekijän perehdytystä ja erilaisten koulutusten kautta myös esihenkilöitä tuetaan toimimaan tiedostamattomia ennakkoluuloja vastaan. Toimintavuonna 2023 IKEA Suomi laajensi pakolaisten työllistymistä tukevaa ohjelmaansa ja jatkoi yhteistyötään Helsinki Priden kanssa. Lisäksi IKEA Suomi ja SOS-Lapsikylä solmivat kolmivuotisen jatkosopimuksen ja jatkavat jo vuonna 2018 alkanutta yhteistyötään. Yhteistyön puitteissa IKEA tukee SOS-Lapsikylää lasten, nuorten ja perheiden käyttämien tilojen kalustamisessa ja jopa satoja lapsia päivässä kohtaavan, lasten mielenterveyttä tukevan Apuu-chatin mahdollistamisessa.

*Toimintavuosi 2023: 1.9.2022–31.8.2023.   

Lisätietoja:   
IKEA Viestintä   
pr.finland@IKEA.com   
puh. 040 451 7856