Siirry pääsisältöön

IKEA pyytää asiakkaitaan palauttamaan lemmikeille tarkoitetun LURVIG-vesiautomaatin

11.7.2018

IKEA vetää takaisin lemmikkieläimille tarkoitetun LURVIG-vesiautomaatin, koska on paljastunut sen käyttöön liittyvä riski, että koiran tai kissan pää voi juuttua vesiautomaatin säiliöön ja eläin voi tukehtua. IKEA pyytää vesiautomaatin ostaneita asiakkaita poistamaan tuotteen välittömästi käytöstä ja palauttamaan sen lähimpään IKEA-tavarataloon täyttä hyvitystä vastaan.

LURVIG-vesiautomaatti

    IKEA on saanut tietoonsa kaksi tapausta, joissa koiran pää on juuttunut LURVIG-vesiautomaatin säiliöön ja koira on tukehtunut. LURVIG-vesiautomaatti on ollut myynnissä 15 markkina-alueella lokakuusta 2017 lähtien, jolloin se tuli ensi kerran myyntiin.

    ”Olemme surullisia niiden tapahtumien vuoksi, jotka ovat johtaneet kahden koiran tukehtumiseen. Tiedämme, että lemmikkieläimet ovat monille asiakkaillemme tärkeitä ja rakkaita perheenjäseniä. Meille turvallisuus on aina tärkein asia, ja siksi olemme päättäneet vetää LURVIG-vesiautomaatin pois myynnistä”. sanoo Petra Axdorff, IKEA of Swedenin Business Area Manager.

    Kiitämme asiakkaitamme yhteistyöstä.

    LURVIG-vesiautomaatit voi palauttaa mihin tahansa IKEA-tavarataloon. Palautus ei edellytä ostokuittia, ja tuotteiden hinta hyvitetään asiakkaalle. Lisätietoa IKEA-asiakaspalvelusta (09 3482 9400).