Siirry pääsisältöön

IKEA Suomi puolitti toiminnastaan syntyvän ruokahävikin tekoälyä hyödyntämällä

Kaksi ihmistä lukemassa älyvaakaa.
Suomessa noin 360 miljoonaa kiloa ruokaa menee vuosittain hävikkiin. Osana IKEA-toimia ilmastopositiivisuuden saavuttamiseksi yrityksen tavoitteena on ollut ruokahävikin puolittaminen omissa toiminnoissaan. Nyt IKEA on saavuttanut tavoitteen Suomessa ja säästää sen myötä vuodessa yli 170 000 ateriaa. Onnistumisen mahdollisti tekoälyä hyödyntävä järjestelmä, joka auttaa ymmärtämään hävikin syntyä ja määrää.

Kestävä kehitys on sisäänrakennettuna IKEA-visioon luoda parempaa arkea monille ihmisille. Yritys haluaa paitsi tukea asiakkaitaan kestävämmän arjen valinnoissa, myös kehittää jatkuvasti omaa toimintaansa yhä ympäristöystävällisemmäksi. IKEA-tavoite onkin ollut puolittaa ruokahävikki omissa toiminnoissaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi käyttöön otettiin ruokahävikin minimointia tukeva tekoälyjärjestelmä ja koulutettiin henkilöstöä ennaltaehkäisemään ruokahävikin syntyä. Näiden tekojen myötä yritys säästää yli 170 000 ateriaa vuodessa.  

– Toimenpiteemme ruokahävikin puolittamiseksi ovat yksi esimerkki toimistamme kohti ilmastopositiivisuutta vuoteen 2030 mennessä. Vähentämällä ruokahävikkiä omassa toiminnassamme vähennämme haitallisia ympäristövaikutuksia. Vuositasolla säästämme yli 177 000 ateriaa ja 304 tonnia hiilidioksidipäästöjä, kertoo Suomen IKEA Food -liiketoiminnan johtaja Minna Tuohimäki

Ruokahävikin puolittamisessa kutsuttiin apuun tekoäly  

IKEA Suomi otti ensimmäisenä IKEA-maana vuonna 2020 käyttöönsä tekoälyä hyödyntävän järjestelmän, joka auttaa ymmärtämään hävikin syntyä ja määrää. Järjestelmän tarjoaman tiedon avulla pystytään entistä paremmin tehostamaan omaa toimintaa ja puuttumaan hävikin syntyyn. Lisäksi IKEA panosti henkilöstön monipuoliseen kouluttamiseen, jonka avulla tekoälyn tarjoama tieto valjastettiin käyttöön. Suomen toimet ovat osa koko Ingka-konsernin saavuttamaa tavoitetta puolittaa toimintansa ruokahävikki vuoden 2022 loppuun mennessä. 

– Onnistumisen ytimessä on ollut osaava henkilöstömme, joka on tarttunut yhteiseen tavoitteeseemme ruokahävikin minimoimisesta innolla. Sen lisäksi, että ruokahävikki minimoidaan, jäljelle jäävä osa hyödynnetään kestävästi; IKEA-ravintoloiden hävikistä jalostetaan biokaasua, jota voi tankata kaasuautoihin kaikkien Suomen IKEA-tavaratalojen läheisyydessä, Tuohimäki kertoo.  

Lisätietoja:  

IKEA Viestintä  

pr.finland@IKEA.com  

puh. 040 451 7856