Siirry pääsisältöön

OSYNLIG-mallisto – 13 tuoksua Ben Gorhamilta

    Tuoksut voivat kuljettaa meidät vuosien takaisiin muistoihin. Hajukäämi – se aivojen osa, joka aistii hajut – on tiukasti kytköksissä tunnejärjestelmäämme. Siksi tietty tuoksu voi hetkessä tuoda mieleemme paikan, jossa olemme käyneet, tai ihmisen, jonka olemme tavanneet. Yhteistyö Ben Gorhamin kanssa lähti liikkeelle juuri näistä ajatuksista. Gorham on luksustuoksuja ja asusteita valmistavan tuoksutalo Byredon perustaja.

    OSYNLIG-malliston nimi tarkoittaa näkymätöntä, ja mallistoon kuuluu 13 erilaista tuoksukynttilää. Kynttilöiden tuoksut on suunniteltu herättämään tunteita, jotka on vaikea pukea sanoiksi: niihin liittyy esimerkiksi eletyn elämän nostalgiaa ja tulevaisuuden unelmia. Ennen kaikkea tuoksujen on kuitenkin tarkoitus tuoda kotoiluun ripaus luksusta.

    Miltä koti tuoksuu?

    "Kodin tuoksu vaikuttaa valtavasti siihen, miltä meistä tuntuu, kun olemme kotona. Koti ei ole pelkkä toimiva ja käytännöllinen tukikohta, vaan paikka, jossa vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa ja luodaan uusia muistoja." – Ben Gorham, Byredon perustaja

    Näkymättömän designin voima

    Kun kehitimme OSYNLIG-malliston kolmeatoista tuoksua, teimme yhteistyötä Royal College of Artin opiskelijoiden kanssa. Opiskelijoiden tehtävänä oli tutkia näkymättömän designin mahdollisuuksia eli sitä, miten myös näkymättömät asiat vaikuttavat siihen, miltä kodissa tuntuu asua. Yhteistyöprojektin aikana syntyi useita prototyyppejä, joiden valot, äänet ja tuoksut muokkaavat tilakokemusta. Ne vaikuttivat merkittävästi myös lopulliseen tuoksukynttilämallistoon.

    Yhdistele tuoksuja oman maun mukaan

    Laadukkaat ja huolella valitut raaka-aineet ovat tärkeitä mieleenpainuvan tuoksun luomisessa. Jotta sopivan tuoksun löytäminen olisi helpompaa, tuoksukynttilämallisto on jaettu kolmeen eri kategoriaan: raikkaisiin tuoksuihin, kukkaistuoksuihin ja puutuoksuihin. Jos kynttilöitä ostaa esimerkiksi kaksi tai kolme ja ne sytyttää samaan aikaan, kotiin voi luoda persoonallisen tuoksumaailman.

    Keraaminen astia kruunaa kynttilän

    ”Koska tuoksut ovat näkymättömiä, ne vaativat parikseen astian, joka suorastaan kutsuu koskettamaan”, sanoo IKEA-suunnittelija Iina Vuorivirta. Käsinmuovatut keraamiset astiat sopivat täydellisesti yhteen koteja varten suunniteltujen ainutlaatuisten tuoksujen kanssa. Kun kynttilä on palanut loppuun, astiaa voi käyttää esimerkiksi sisustusesineenä tai pikkutavaroiden säilytyspaikkana.

    Kaikki OSYNLIG-kynttilät
    Kaikki OSYNLIG-kynttilät

    Tuoksun kolme tasoa

    Kynttilöiden keraamisten astioiden kyljessä näkyvä kolmiosymboli on viittaus tuoksun rakenteeseen – jokainen tuoksu on yhdistelmä ensin havaittavaa latvatuoksua, pidempikestoista sydäntuoksua ja pohjatuoksua, joka säilyy kaikkein pisimpään ja muodostaa siis kolmion kannan.