Siirry pääsisältöön

Yllättäviä tilastoja Life at Home 2021 -raportin taustalla

Eri puolilla maailmaa kokemuksemme kodista paikkana ovat muuttuneet perusteellisesti. Joillekin koti on ollut pyhättö – turvallinen paikka tuntea yhteenkuuluvuutta muihin, rentoutua ja leikkiä. Toisille koti taas on aiheuttanut stressiä yksityisyyden vähentyessä ja tuottavuuden laskiessa.

Ymmärtääksemme paremmin, miten tavat ja rutiinit ovat muuttuneet, olemme koonneet yhteen mielenkiintoisimpia tilastoja vuodelta 2021.

Tärkeysjärjestyksen tarkastelua

Kun maailma pysähtyi, monet käyttivät ajan tarkastellakseen uudelleen prioriteettejaan niin työn, kodin kuin kaiken muunkin suhteen.

Joka toinen
harkitsee kauemmas työpaikastaan muuttamista paremman kodin perässä.
(LAHR, 2020)

35 %
naisista kokee, että perheen ja ystävien lähellä asuminen on muodostunut tärkeämmäksi kuluneen vuoden aikana.
(LAHR, 2021)

Joka neljäs
työssä käyvä amerikkalainen sanoo todennäköisesti jättävänsä nykyisen työnantajansa covid-19-pandemian väistyessä.
(Ipsos, 2021)

Sijalla 1
on kuntoilu, kun ihmisiltä kysyttiin, mitä aktiviteettia he  haluavat jatkaa kotona pandemian jälkeenkin.
(Voice of Consumer Demand, 2021)


Vihreä vallankumous

Yhä useampi ihminen on pandemian myötä löytänyt uudenlaisen arvostuksen luontoa kohtaan. Yhä useampi on tämän myötä myös valmis suojelemaan luontoa.

Ensimmäiselle sijalle
arjen parantamiseksi ihmiset ympäri maailman listasivat oman puutarhan tai parvekkeen.
(LAHR, 2021)

Joka viides
IKEA-asiakas ostaa enemmän tavaroita käytettyinä kuin ennen pandemiaa.
(Voice of Customer Demand, 2021)

Yhdeksän ihmistä kymmenestä
haluaa ryhtyä lisätoimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
(Ingka Climate & Equality Action Research, 2021)

64 %
kiinalaisista kuluttajista harkitsee nyt ympäristöystävällisempien tuotteiden ostamista.
(McKinsey & Co, 2020)


Parantuneita perhesuhteita

Kotona vietetty aika on antanut monille perheille mahdollisuuden lähentyä, eikä vain kaksijalkaisten perheenjäsenten kesken. Tilastot toistavat sitä, mitä näemme puistoissa ja sosiaalisessa mediassa – lemmikkejä omistetaan nyt aiempaa enemmän ja niillä on tärkeä rooli osana hyvinvointiamme.

90 %
Yhdistyneen kuningaskunnan lemmikinomistajista kertoo lemmikin auttaneen heitä selviytymään ulkonaliikkumiskielloista paremmin.
(PLOS One, 2020)

Joka viides
isä Alankomaissa osallistui aiempaa enemmän lastenhoitoon.
(Utrechtin yliopisto, 2020)

42 %
ihmisistä kertoo suhteensa perheeseensä parantuneen kuluneen vuoden mittaan.
(LAHR, 2021)

Kaksinumeroista kasvua
on havaittavissa myös kihlasormusten myynnissä Yhdysvalloissa, kertovat maan korukauppiaat.
(The Washington Post, 2020)


Töitä missä ja milloin tahansa

Tutkimustilastomme etätöiden suhteen eivät olleet kovinkaan yllättäviä. Ihmisten ymmärrettyä, että kotitoimisto saattaa olla pysyvä ratkaisu, he alkoivat panostaa keskittymistä, ergonomiaa ja tuottavuutta tukeviin kalusteisiin.

25 %
ihmisistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa teki töitä omasta sängystään käsin.
(Uswitch, 2020)

8 %
ihmisistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa teki töitä jonkun muun sängystä käsin.
(Uswitch, 2020)

Joka neljäs
taas kertoi työskennelleensä yöpaidassa.
(Uswitch, 2020)

631 800
IKEA-työpöytää koottiin Kanadassa.
(IKEA Kanadan tilasto, 2020)


Life at Home -raportin kohokohdat

Jututimme yli puolta miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Tässä muutamia tärkeimpiä löydöksiä.

Lue lisää

Lue koko raportti ja tutustu tarinoihin ja näkökulmiin tasapainoisempaan arkeen liittyen.

Sukella IKEA Life at Home -raporttiin

Lue lisää Life at Home -raportista