Siirry pääsisältöön

5 askelta tasapainoa tukevaan kotiin

Kun suhtaudumme hyvinvointiin tasapainoisella tavalla, saamme myös elämästä enemmän irti. Uskomme tuon tasapainon kumpuavan kotoa.

Koti, jossa on tilaa tunteille ja ajatuksille

Kun puhuimme tuhansien ihmisten kanssa vuosittaista IKEA Life at Home -raporttiamme varten, monet heistä kertoivat, etteivät heidän kotinsa tällä hetkellä vastaa heidän tarpeitaan.

Niinpä jaoimme raportin tulokset kahden IKEA-asiantuntijan – kestävän kehityksen johtajamme Monica Keaneyn ja sisustussuunnittelun asiantuntijan Sietske Gerlan – kanssa ja pyysimme heiltä vinkkejä tasapainon saavuttamiseen viidellä kotielämän keskeisellä osa-alueella.


    Kurkkaa, kuinka luoda terapeuttisia kukka-asetelmia kotiin yhdessä Buunch-floristien kanssa.

    1. Löydä mielekkäiden ihmissuhteiden merkitys uudelleen

    Joka viides ihminen eri puolilla maailmaa on kokenut ystävyyssuhteiden kärsineen kuluneen vuoden aikana. Miten voimme aloittaa suhteiden jälleenrakentamisen, erityisesti niiden vapaamuotoisempien, jotka ovat saattaneet unohtua pandemian aikana?

    Sietske kokee, että nyt on aika avata koti ihmisille. “Olemme kaikki eläneet omassa kuplassamme melko pitkään. Ehkä on jo aika muutokselle, ja olemme kaikki innoissamme ja ylpeitä kutsuessamme ystävät taas kylään. Muutosten ei tarvitse olla radikaaleja - pienet asiat, kuten tuoreet kukat tai uudet vieraspyyhkeet kylpyhuoneessa riittävät vallan hyvin.”


    2. Kylvä suhdettasi luontoon kotoa käsin

    Tutkimuksemme paljasti, että luonnossa oleilu toi ihmisille voimakkaan tunteen johonkin kuulumisesta. Mutta entäs sitten ne ihmiset, joilla ei ole esimerkiksi omaa pihaa tai aikaa lähteä luontoon?

    Monica rakastaa ajatusta luonnon tuomisesta sisätiloihin, siis koteihimme. “Rohkaisen ihmisiä ‘villiinnyttämään’ kotinsa, tarkoitti se sitten yrttien kasvattamista ikkunalaudalla tai mehiläisystävällisten takapihojen rakentamista. Se ei ole ainoastaan keino lievittää stressiä, vaan luo myös tunteen, että olemme osa jotain isompaa – suojelemme luonnon monimuotoisuutta ympärillämme.”

      Honey Fingers -asiantuntijat kertovat, mitkä kukat ovat parhaita pörriäisille!

      "
      Luonnosta muistuttavien esineiden, joita tuot kotiisi, ei välttämättä tarvitse olla eläviä. Myös monilla materiaaleilla, kuten puulla tai tekstiileillä, voi olla voimakas yhteys luontoon. Näillä materiaaleilla voi olla suuri merkitys henkiselle hyvinvoinnille.
      "

      Sietske GerlaInterior design specialist


      3. Rauhoita mieli riisumalla koti turhasta rojusta

      93 % ihmisistä pitää tärkeänä, että heidän kotinsa tarjoaa heille mukavuutta. Mitä muuta voimme tehdä varmistaaksemme, että tilamme vastaa näihin tarpeisiin? Kodin riisuminen rojusta on yksi, helppo askel kohti viihtyisämpää kotia. Mutta kuten asiantuntijammekin toteavat, se ei tarkoita kaikesta tavarasta luopumista.

      Sietske sanoo: “Tavaran karsimisessa on kyse enemmänkin oikean tasapainon löytämisestä avoimen ja suljetun säilytystilan välillä. Tavarat, joita haluat katsella voi jättää näkösälle. Loput voit piilottaa helposti suljettujen ovien taakse.”

      "
      Alamme kaikki tajuta, ettei tavaran ostaminen johda onnellisuuteen. Samalla ei kuitenkaan tarvitse hankkiutua eroon kaikesta tavarasta, jota ei enää tarvitse. Uuden käyttätarkoituksen keksiminen olemassa olevalle tavaralle voi nimittäin olla hyvinkin palkitsevaa.
      "

      Monica KeaneySustainability manager


      4. Luo päivittäisiä rutiineja, jotka auttavat rentoutumaan

      Monissa maissa unta ja rentoutumista pidetään kahtena hyvinvoinnin kulmakivenä. Ajan ja tilan luominen niitä varten ei kuitenkaan aina ole mutkatonta.

      Sietske kokee, että pienet muutokset kotona voivat auttaa meitä luomaan uusia, positiivisia ja päivittäisiä rutiineja. “Olemme tottuneet pukemaan yllemme erilaiset vaatteet töitä ja vapaa-aikaa varten. Miksemme siis soveltaisi samaa ajattelutapaa kotiimme? Vaihda tunnelmavalaistukseen. Tee työpöydästä paikka illallista varten. Mitä vain, mikä erottaa rentoutumisen ja työn.”

      "
      Rituaalit auttavat rentoutumaan ennen nukkumaanmenoa, olivatpa ne sitten rauhoittavan musiikin kuuntelemista tai hengitysharjoituksia. Siksi on tärkeää huolehtia oikeista olosuhteista, jotka mahdollistavat positiivisten päivittäisen tapojen toteuttamisen. Varmista esimerkiksi, että sinulla on lamppu, jonka avulla voit lukea sängyssä häiritsemättä kumppaniasi.
      "

      Sietske GerlaInterior design specialist


      5. Luo otolliset olosuhteet itsesi kehittämistä varten

      Neljännes ihmisistä, joiden kanssa puhuimme, halusi viettää enemmän aikaa kotona kuntoilun merkeissä. Kolmannes taas halusi viettää enemmän aikaa henkilökohtaisten projektien ja harrastuksien parissa. Miten varmistamme, että käännämme hyvät suunnitelmat konkreettisiksi teoiksi?

      Sietske pohtii, että meidän tulisi olla armollisia itsellemme ja panostaa kotona ratkaisuihin, jotka auttavat meitä tekemään haluamiamme asioita. “Jos haluat kokata terveellisesti,” hän sanoo, “sinulla tulee olla kaapissasi terveellisiä raaka-aineita. Samaten, jos haluat aloittaa pyöräilyn, kannattaa sinun investoida sopivaan säilytystilaan pyörää varten. Tee hyvien tapojen aloittamisesta mahdollisimman helppoa ja pidä sitten niistä kiinni.” Ratkaisujen ei tarvitse olla suuria ja kalliita. Aloita vaikkapa joogamaton hankinnasta täydellisen kotikuntosalin sijaan.

      "
      Tärkeintä on, ettet haukkaa liian isoa palaa kerralla. Halusitpa sitten saada aikaan muutoksen omassa arjessasi tai koko yhteisössä, aloita pienillä teoilla... ja pysy päättäväisenä.
      "

      Monica KeaneySustainability manager

      Tasapaino tavoitettu?

      Puhuimme yli 34 000 ihmiselle ympäri maailman ymmärtääksemme, mitä he ajattelevat kodista ja hyvinvoinnista. Lue koko raporttimme tarinoineen ja näkemyksineen, mitä tulee tasapainoisen kodin ja arjen rakentamiseen.

      Tutustu IKEA Life at Home -raporttiin tarkemmin

      Lue lisää Life at Home -raportista