Siirry pääsisältöön

Bo Karlin uniikki matto ja monta muuta ideaa

Kahden kuvan kollaasi. Isossa kuvassa huone, jossa toisen oviaukon edessä on verho ja toisessa roikkuu tangossa vaatteita. Pikkukuvassa mustavalkoinen kasvokuva IKEA-työntekijästä.

Oviaukosta on moneksi

Ovien korvaaminen verhoilla voi pieneen kotiin lisää tilaa ja avaraa tunnelmaa. Elin, IKEA Ruotsin työntekijä, teki juurikin niin – tässä hänen tarinansa.

"Otimme kaiken irti kotimme neliöistä irrottamalla suurimman osan ovista ja ripustamalla niiden tilalle paksut verhot. Verhot eivät vie avautuessaan tilaa samoin kuin ovet, mutta ne antavat yksityisyyttä ja vaimentavat ääntä. Karmien väliin pingotetut verhotangot toimivat myös esimerkiksi seuraavan päivän asun ripustamiseen, vaatteiden tuulettamiseen tai pyykin kuivaamiseen."

Elin Anvedal Jörnevi

IKEA Ruotsi

Kolmen kuvan kollaasi: Kahdessa kuvassa sängyn vierellä BEKVÄM-jakkara, joka on maalattu osittain siniseksi huoneen sävyjä mukaillen. Pikkukuvassa mustavalkoinen kasvokuva IKEA-työntekijästä.

Piristä kalustetta maalaamalla

Koska useimmat IKEA-tuotteet toimitetaan kasaamattomina, eri osia on helppo esimerkiksi maalata ennen kokoamista. Intialainen työntekijämme Sanju Priya näyttää, miten hän teki edullisesta porrasjakkarasta uniikin, sisustukseen sopivan yöpöydän.

"BEKVÄM-jakkara on suosikkini kaikista IKEA-tuotteista. Ennen kuin kokosin jakkaran, maalasin pari osaa yhteensopiviksi makuuhuoneeni maton kanssa. Ylemmällä tasolla on kehystettynä minulle rakas muisto, ja alemmalla portaalla säilytän puhelinta, kelloa ja kirjaa yön ajan."

Sanju Priya

IKEA Intia

Kolmen kuvan kollaasi: Kahdessa kuvassa IVAR-järjestelmästä koottu työpiste, jonka eteen voi vetää FRIDANS-rullaverhon. Pienessä kuvassa mustavalkoinen kasvokuva IKEA-työntekijästä.

Kotitoimisto ja kotiteatteri samassa paketissa

Säästä neliöitä monikäyttöisten kaluste- ja säilytysratkaisujen avulla.  IKEA Ruotsin työntekijä Filip vinkkaa, miten rakennat helposti yhdistetyn työpisteen ja viihdekeskuksen. Tarvitset vain valkoisen rullaverhon, projektorin ja tietysti popcornia!

"Minulle on tärkeää ottaa kaikki irti kotini neliöistä. Yksi parhaista ideoistani on ollut kiinnittää valkoinen rullaverho askartelunurkkauksen eteen. Verhon taakse sotkut jäävät piiloon, mutta samalla se toimii elokuvailtojen valkokankaana."

Filip Kosatik

IKEA Ruotsi

Kahden kuvan kollaasi: Isossa kuvassa ruokapöydän alla STOCKHOLM-matto, johon on ommeltu paikkoja kahvisäkeistä. Pienessä kuvassa mustavalkoinen kasvokuva IKEA-työntekijästä.

Sinun suunnittelemasi IKEA-matto

Matto on yksi keskeisimmistä sisustuselementeistä huoneessa kuin huoneessa: se vaikuttaa tilan tyyliin ja värimaailmaan, ja luo lämmintä, kotoisaa tunnelmaa. Jos haluat tehdä helposti täysin uniikin maton, tutustu tähän tanskalaisien työntekijämme Bo Karlin vinkkiin.

"Halusin tehdä ruokailutilasta itseni näköisen jollain täysin ainutlaatuisella ratkaisulla. Ostin suuren maton ja ompelin sen päälle osia ohuesta kahvipapusäkistä. Projekti vaati kärsivällisyyttä, mutta varsinainen ompelutyö maton päälle oli kohtuullisen helppoa. Lopputulos on vielä upeampi kuin uskalsin toivoa!"

Bo Karl Donslund

IKEA Tanska

Kahden kuvan kollaasi: Isossa kuvassa harmaa seinä, jossa seinähyllyt ja koukussa roikkuva tuoli sekä seinän vierellä tarjoiluvaunu. Pienessä kuvassa mustavalkoinen kasvokuva IKEA-työntekijästä.

Hyödynnä seinätila

Pari yksinkertaista hyllyä, koukkua ja tarjoiluvaunu tuovat yllättävän määrän lisää säilytystilaa. Taittotuolit ovat erinomaisia lisäistuimia esimerkiksi vieraille, ja seinälle ripustettuna ne eivät vie arjessa turhaa tilaa. Espanjalainen IKEA-työntekijä Laura keroo:

"Rakensin kotiini tällaisen seinäsäilytysratkaisun. Se osoittautui niin toimivaksi, että teimme samanlaisen myös tavarataloon, jossa työskentelet. Hyllyt, koukut ja lasipurkit auttavat erilaisten pikkutavaroiden säilytyksessä. Toivottavasti tykkäät ratkaisusta yhtä paljon kuin minä!"

Laura Maria Consuegra

IKEA Espanja

Mistä tässä on kyse?

Klikkaa alta tarinaan näiden (ja muiden), työntekijöidemme jakamien sisustus- ja säilytysvinkkien takana.