Siirry pääsisältöön

Kolme hyvinvointivinkkiä syksyyn

Tähän juttuun olemme koonneet kolme vinkkiä, joiden avulla voit aloittaa päivän rauhallisesti ja positiivisella mielellä. "Jokapäiväiset rituaalit, kuten jooga ja leipominen maadoittavat ja auttavat minua keskittymään olennaiseen", Eva sanoo.

Kuva Evasta joogaamassa
Kuva Evasta joogaamassa

Puhdista mieli

"Meditaatiossa on kyse hetkessä elämisestä, ilman turhia ajatuksia", Eva kertoo. "Päästä irti ajatuksista ja anna niiden liidellä pois". Tuoksukynttilöiden ja tuoksuvien yrttien, kuten laventelin, avulla teet tilasta rauhallisen ja rentouttavan.

Todellista lohturuokaa

Yritä löytää asioita, jotka rentouttavat juuri sinua, ja varaa aikaa niiden tekemiselle. "Kun aloin harjoitella leipomista, menivät leipomukseni usein ihan pieleen. Tästä huolimatta jatkoin yrittämistä", Eva kertoo. "Leipomisessa kaikkein tärkeintä ei aina edes ole lopputulos, vaan se lämmin ja turvallinen tunne, joka tulee, kun sormet upottaa taikinaan. Tunne siitä, että kehittyy jossakin, on myös itsessään terapeuttista. Pidän siitä, että saan tehdä asioita tietyssä järjestyksessä reseptin mukaan. Tietenkin myös lopputuloksena syntyvä kakku tai leipä on palkitseva."

Hidasta hetki

Vaihda kiireessä juotu aamukahvi rauhoittavaksi aamurutiiniksi. Laita kaikki valmiiksi ja anna teen tai kahvin hautua rauhassa. Tämän aikaa voit harjoitella tietoista läsnäoloa tai vain hengitellä rauhassa ja katsella kaukaisuuteen.

Meistä on mukavaa, kun asiakkaamme käyttävät tuotteitamme luovasti. Huomioithan kuitenkin, että takuu ja palautusoikeus eivät koske muokattuja IKEA-tuotteita.

Toteutus
Sisustussuunnittelija: Ashlyn Gibson
Valokuvaaja: Kristin Perers
Seuraa Evaa Instagramissa: @evafedeveka