Tekniikka, laatu ja ympäristö
Parempi arki monille – nyt ja tulevaisuudessa
Tekniset innovaatiot ja ympäristön huomioivat ratkaisut ovat elintärkeitä kasvavalle IKEA-konsernille.
Haluamme tarjota kodinsisustusratkaisuja, joiden avulla ihmiset voivat sisustaa kotinsa kestävän kehityksen mukaisesti. Tuotteidemme on oltava turvallisia niin ihmisten kuin ympäristön kannalta, ja lisäksi niiden on oltava kestäviä, tarkoitukseensa sopivia, hyvin suunniteltuja ja miellyttäviä käyttää.
Tekniikka, laatu ja ympäristö -toimintoon kuuluu monia eri osa-alueita, ja työntekijöiltä vaaditaan oman osa-alueensa erikoisosaamista ja tietoa, jotta he voivat parantaa tuotteiden laatua kokonaisvaltaisesti, minimoida kustannuksia ja optimoida tuotteiden kestävän kehityksen arvoja.
Toiminto käsittää erilaisia rooleja lakiasiantuntijoista ympäristöinsinööreihin ja tuoteinsinööreihin. Työpaikat sijoittuvat tuotekehitysyksikköön ja IKEA-jakeluketjun eri vaiheisiin.
Tuotantotekniikoiden tuntemus on kilpailuetu, josta hyötyvät myös IKEA-asiakkaat. Tämän toiminnon työntekijät tekevät yhteistyötä IKEA-tavarantoimittajien kanssa ja etsivät innovatiivisia tapoja käyttää olemassa olevaa teknologiaa.