Työpaikka tuli minun luokseni
Elettiin vuotta 1996. Lapset alkoivat olla koulu- ja päiväkoti-ikäisiä. Tein iltatöitä ja kuulin, että lähelle avataan IKEA. En voi väittää, että nimi olisi sanonut minulle mitään. Hain työpaikkaa yksinkertaisesti siksi, koska IKEA sattui tulemaan lähelle.
Olen viihtynyt Espoon tavaratalossa kaikki nämä vuodet. Ensin työskentelin kassalla, josta siirryin taloustavaroihin. Sieltä tie jatkui viheriin. Kun taloustavaroiden shopkeeper lähti pois ehdotin, että taloustavarat ja viheri yhdistettäisiin. Näin tapahtui, ja siitä asti ne ovat olleet yhdistettynä.
Omalla esimerkillä pitää näyttää
Shopkeeperin paikkaa en ole hakenut, koska mielestäni englanninkielen taitoni ei siihen riitä, vaikka käyn kyllä englanninkielen tunneilla. Assistenttina teen käytännössä kuitenkin shopkeeperin kanssa töitä rinta rinnan. Näinkin monen vuoden jälkeen koen työni haastavaksi ja olen edelleen motivoitunut siihen.
Työyhteisössäni parasta on lämminhenkisyys. Puhallamme yhteen hiileen, mikä auttaa meitä jokaista tavattoman paljon. Yritystasolla pidän sitä, että täällä otetaan ja annetaan vastuuta ja johdetaan esimerkillä. Arvostan omissa esimiehissäni sitä, että he myös itse tarttuvat toimeen. Mielestäni IKEA-ihmisen täytyy olla sellainen tekevä.
Marianne Wallenius
Sales Team Leader
Suomi