Vaikka Silke onkin kasvanut rinnan IKEA-konsernin kanssa, hän ei koskaan kuvitellut työskentelevänsä yrityksessämme. Silke kuuli sattumalta IKEA Saksan Trainee-ohjelmasta ja mahdollisuuksista siirtyä tulevaisuudessa IKEA Italiaan. “Valmistumiseni jälkeen kävin haastattelussa ja minulle kerrottiin, että Roomaan suunniteltiin IKEA-tavarataloa. Silkeltä kysyttiin, haluaisiko hän mukaan ja Silke vastasi: “Mihin lentokoneeseen voisin nousta?”
Vuoden mittaisen stock controllerin koulutusohjelman ja monien sijaisuuksien jälkeen Saksan eri tavarataloissa, Silke löysi viimein ‘oman tavaratalonsa’. Ludwigsburgin IKEA-tavaratalossa Silkelle kertyi korvaamatonta kokemusta ja hän sai mahdollisuuden muodostaa oman tiiminsä. Silloinkaan Silke ei unohtanut päämääräänsä. ”Noina vuosina, aina kun joku kysyi minulta, mihin haluaisin päätyä, vastasin, että Roomaan”, hän nauraa.
Neljän vuoden jälkeen Rooman tavarataloa alettiin rakentaa. Saksassa tunnistettiin Silken muuttohalu, ja syyskuussa 1999 hän aloitti työn stock controllerina Roomassa. Alku oli sekä innostavaa että haastavaa. “Kyseessä oli päivittäinen seikkailu, mutta meillä oli suurenmoinen tiimi ja teimme huippumyyntiä, joka ylitti kaikki odotuksemme”, hän muistelee.
Silkestä hänen työnsä stock controllerina on jatkuvaa oppimista. “Teen päivittäin jotain uutta ja se, mitä teen nykyään eroaa hyvin paljon siitä, mitä tein 10 vuotta sitten samassa tehtävässä”, Silke kertoilee.
Analysointi- ja ongelmanratkaisukyky ovat tärkeimpiä taitoja hänen työssään. “Päätavoitteena on varmistaa, että oikea määrä oikeita tuotteita on saatavilla oikeaan aikaan.” Siksi seuraankin inventaarioita, minun täytyy ymmärtää, mitkä ovat ongelmat ja löytää niihin ratkaisu. Käytämme myös paljon aikaa itse tilausprosessin kontrollointiin ja tuemme myyjiä, jotka käyttävät tilausjärjestelmää”, hän kertoo.
Silke on aina uskonut löytävänsä unelmiensa prinssin Roomasta. Sattumalta IKEA näytteli keskeistä roolia tässä, kun Genoan tavaratalon varastopäällikkö sai siirron Roomaan. Silkestä ja varastopäälliköstä tuli heti pari, ja nykyään he ovat naimisissa ja heillä on tytär. Vanhempina Silke ja hänen miehensä uskovat yrityksemme periaatteeseen hyvän tasapainon saavuttamisesta työn ja yksityiselämän välillä.
Tyytyväisenä Rooman-kodistaan käsin Silke kokoaa ajatuksensa IKEA-kulttuurista: “IKEA suo työntekijälle paljon tilaa, mutta olettaa hänen myös olevan aloitteellinen. Meillä persoonallisuus ratkaisee, ei ulkonäkö, meriitit tai tittelit.”