Hyötykäyttöä katoille
IKEA-konsernin tavoite on, että IKEA-rakennukset käyttäisivät ainoastaan uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevaa energiaa. Katso, millaisiin ratkaisuihin hanke on johtanut Sisiliassa.
IKEA ja uusi alku
Tyytyväiset työntekijät
Salvatore Ruvutuso, sosiaali- ja ympäristövastaava
"Yhdessä tiimini kanssa jaan tietoa siitä, miten tavaratalossa voidaan vähentää energiankulutusta. Esimerkiksi henkilökunnan pysäköintialuetta pienennettiin, jotta työntekijät suosisivat kimppakyytejä. Alun ihmettely muuttui pian innostuneisuudeksi."
Paolo Cannizzo, kiinteistönhuoltovastaava
"En tiennyt mitään aurinkopaneeleista tullessani tänne töihin. Sain koulutusta, eikä paneelien huolto ole erityisen hankalaa. Suunnittelen asentavani sellaiset myös omalle katolleni."
Martina, IKEA Food -osasto
"Meillä on hyvä valikoima luomuruokaa. Pidän erityisesti pastasta, ja asiakkaat rakastavat hilloja. Minusta on mukavaa kertoa ihmisille tuotteista ja niiden luonnonmukaisesta alkuperästä."
Clara, asiakaspalvelutyöntekijä
"Se, että IKEA välittää ympäristöstä, oli tärkeimpiä syitä hakea tänne töihin. Tämä on ensimmäinen työpaikkani, jossa kierrätetään. Aluksi asiakkaat hämmentyvät nähdessään kierrätyspisteemme – mutta kaikki haluavat käyttää sitä!"
IKEA Catanian viisi erottautumiskeinoa