Hätäapu ja avustukset


IKEA Foundation haluaa olla paikalla silloin, kun avuntarve on suurin. Välittömästi hädän kohdatessa toimitamme kriisialueelle IKEA-tuotteita, jotka auttavat omaisuutensa menettäneitä ihmisiä pääsemään uudelleen elämisen alkuun. Kun akuutein hätä alueella on ohi, olemme mukana jälleenrakennusprojekteissa.

Maanjäristys Haitilla 12.1.2010

Olemme jatkuvasti yhteydessä kansainvälisiin yhteistyökumppaneihimme UNICEFiin ja Pelastakaa Lapset -järjestöön, jotka molemmat ovat paikalla tuhoalueella. Parhaillaan järjestöt arvioivat kokonaistilannetta, ja ne ovat luvanneet pikapuoliin kertoa, millaista apua IKEA Foundation voi tarjota maanjäristyksen uhreille.

”Tilanne Haitilla on erittäin vakava. Kaikki tähän mennessä tehty on vasta ensiapua, sillä edessä on pitkä jälleenrakennusoperaatio. UNICEF ja Pelastakaa Lapset ovat molemmat tuhoalueilla varmistamassa, että lapset ja aikuiset saavat apua pärjätäkseen tuhon keskellä. Samanaikaisesti mietimme yhdessä IKEA Foudationin kanssa parasta tapaa tarjota laajempaa pitkän tähtäimen apua. Ensin täytyy kartoittaa, mitä haitilaiset kipeimmin tarvitsevat. Vaikka alueella on nyt hätätila, on muistettava, että siellä tullaan tarvitsemaan apua vielä pitkään.” Elisabeth Dahlin, Ruotsin Pelastakaa Lapset -järjestön pääsihteeri, ja Tim Hunter, UNICEFin varainkeruuyksikön apulaisjohtaja.

Esimerkki IKEA Foundationin meneillään olevasta hätäapuhankkeesta:

- IKEA Foundation auttaa kiinalaislapsia maanjäristyksen jälkeen
 
Voimakas maanjäristys vavisutti Sichuanin maakuntaa lähialueineen toukokuussa 2008. Järistys oli tuhoisin luonnonkatastrofi Kiinassa 30 vuoteen, ja yli 5 miljoonaa ihmistä jäi sen jäljiltä kodittomaksi. Myös monet koulut tuhoutuivat, mikä vaikutti tuhansien lasten elämään.
 
Aluksi teimme tavaralahjoituksen, jonka tarkoituksena oli taata välttämättömyystarvikkeet tilapäissuojissa asuville, kodittomaksi jääneille lapsille ja heidän perheilleen. UNICEF toimitti perille yhteensä 100 000 koululaukkua, makuupussia, pyyhettä, lakanaa ja perusastiastoa.
 
Lisäksi päätimme tukea UNICEFia jälleenrakennushankkeita Sichuanin lähellä sijaitsevassa Gansun maakunnassa. Avustussopimus käsittää taloudellisen tuen luokkahuoneiden rakentamiseen, oppimateriaaleihin, kalusteisiin ja opettajien koulutukseen pahimmin vaurioituneissa ja kipeimmin apua tarvitsevissa kouluissa. Sitoutuimme myös tukemaan toimivamman vesihuollon ja viemäröinnin järjestämistä kyläyhteisöihin.
 
Nämä investoinnit auttavat yli 9 000 lasta ja 200 opettajaa 39 alakoulussa, jotka sijaitsevat syrjäisellä maaseudulla eivätkä ole päässeet valtionavun piiriin.
 
Lue lisää projektista
 
Toinen esimerkki avustushankkeistamme on Pelastakaa Lapset -järjestön kautta annettava tuki tulvien ja hirmumyrskyjen runtelemille alueille Intiassa, Myanmarissa ja Bangladeshissa.

Tutustu julkaisuihimme

Raportit, esitteet ja IWAY-toimintaohjeisto.

Työpaikat

Kun työntekijät kasvavat, myös IKEA kasvaa!

Lehdistö

Lehdistötiedotteet ja yhteyshenkilöt.